tiistai 31. toukokuuta 2011

Matka alkaa

Viime vuosina tämä lomalle lähtö on ollut yllättävän stressaavaa. Ajatellaan taaksepäin, niin vuodesta 2007 asti, valloillaan on ollut sellaisia tekijöitä, että loman toteutuminen on ollut viimeiseen asti epävarmaa. Tulivuorenpurkauksien aiheuttamat tuhkapilvet, poliittiset levottomuudet, jotka ovat saaneet aikaan vaarallisia mellakoita ja sekasortoa, sikainfluenssa- epidemia ja sokerina pohjalla ihanat Helsinki-Vantaan lentokenttätyöntekijät sekä lentäjät.

Helppoa ei siis ole ollut, mutta tänään se alkaa. Suuntana Bangkok, enkelten kaupunki. Viisi yötä siellä, sitten snorkkelit naamalle, uimashortsit jalkaan ja bussi-lautta yhdistelmällä Koh Taolle. Reilu viikko aurinkoa, snorklailua ja ennenkaikkea hyvää ruokaa. Koh Taolta pöristelemme katamaraanilla Koh Samuille, josta lennämme Malakan niemimaan kärkeen, Singaporeen. Viimeiset viisi yötä vietämme siellä.

Oikeastaan koko reissulle ei ole asetettu mitään millintarkkoja suunnitelmia. Kaikki kohteemme ovat ennalta tuttuja, joten on mukava tutkia miten paikat ovat muuttuneet viime vuosista. Koko matkan teemana on varmasti entistä enemmän ruoka, nyt varsinkin kun Petra on ruokatoimittajana Mtv3:lla. Suunniteltuja Fine Dining paikkoja tulevat olemaan Bangkokissa hotellimme katolla sijaitseva Sirocco ja Singaporessa L'atelier de Joël Robuchon. Ensimmäisestä jäi pari vuotta sitten todella hyvä maku suuhun ja toisesta odotukset ovat todella korkealla, onhan Joël maailman palkituin Michelin-kokki (vaivaiset 26 tähteä, unohtamatta tietysti muita alan palkintoja, joita kaveri on kahminut vuodesta 1976 lähtien). Mitä tulee välietappimme Koh Taon tarjontaan, olen edelleen sitä mieltä, että saarelta saa laadultaan tasaisinta ja parasta Thai-ruokaa. Ainakin verrattuna niihin kohteisiin missä olemme käyneet.

On siis aika vaihtaa maisemaa ja totutella pikkuhiljaa trooppisiin lämpötiloihin. Toivottavasti viihdytte seurassamme, "Buy the ticket, take the ride.".