Universal Studios ja Leijonakuningas-musikaali

Jalat ovat olleet kovilla pari päivää. Olemme pyrkineet heräämään ennen yhdeksää ja heti painumaan päivän rientoihin. Singaporessa on paljon tekemistä ja meillä on vain muutama päivä aikaa. Ensimmäinen ostos oli Singapore tourist pass, jonka avulla saamme käyttää rajattomasti Singaporen mainiota julkista liikennettä, jonka peittoalue valtiosta on lähelle 100%. Suosikki kulkuväline on ollut tietysti kattava metroverkosto jolla silläkin pääsee lähes minne vaan.

Mitä tulee siihen ennakkomarkkinoituun Intercontinentralin aamiaiseen, se oli todellinen pettymys. Varsinkin siksi, koska se ei kuulunut huoneemme hintaan. Rapeat 40€ oli aamiainen kahdelta ja palvelun puolesta hinta-laatusuhde oli aivan metsässä. Mm. kahvikuppia sai odottaa n 15min, eikä santseista ollut tietoakaan. Muutenkin puoliksisyötyjä leipiä yritettiin viedä pois melkein kesken suupalan ym. Ei todellakaan viiden tähden meininkiä.

Olikin siis luonnolista, että Bugis Junction- ostarista löytyi hiukan arvokkaampi paikka meikäläisille: kaksi vierekkäistä kioskia alakerran ruokamaailmassa. Toisesta saa uunituoreita pasteijoita ja leivonnaisia ja toisesta tulikuumaa Singaporelaista kahvia, Kopia. Tälle mestareiden aamiaiselle, joka koostuu siis Currypuffista, Kopista ja Pineapplejamista, kertyy hintaa tuommoinen n 5€ kahdelta ja voin käsisydämmellä todeta, että kahvin saa heti, eikä kukaan häiritse kesken suupalan.

Petra ja hahmoja Shrekistä

Ensimmäinen kokonainen päivä kierreltiin ostareita ja katseltiin vanhoja tuttuja paikkoja. Viimeinen Tao päivä nimittäin poltti molemmilta (minulta kädet, Petralta olkapäät) ihoa sen verran, että totesimme olevan parempi jos vietämme päivän varjossa. Ohjelmassa oli ostoksia ja hyvää ruokaa: Din tai fungissa dumplingeita ja Wisma atria- ostarin yläkerran food courtista jälkiruoaksi paikallinen herkku kookoskakkunen Tutu.

Eilinen vierähtikin sitten ihan oikeiden aktiviteettien parissa. Aamulla suoraan Sentosalle ja Universal Studiosiin. Olimme jo viime vuoden kokemuksesta päättänyt ostaa expressliput, millä voi ohittaa jonot, maksoi mitä maksoi. Erittäin kannattava ostos, pahimmillaan jono laitteisiin venyi 100 minuuttiseksi, joten voitte vain kuvitella miten närkästyneitä katseita saa kun kävelee kaikessa rauhassa jonon kärkeen.

Raskas taakka

Oikeastaan syy miksi tulimme huvipuistoon uudestaan oli se, että kaikki laitteet ovat nyt auki. Viime vuonna ainakin molemmat vuoristoradat ja muutama muu oli vielä kiinni. Ai niin ja ne vuoristoradat Human ja Cylon, molemmat olivat todella hyviä. Cylonissa mentiin jalat vapaana roikkuen, pää alaspäin sekä Y, että X-akselin ympäri. Mahtavaa, monet kääntyivät kauhuissaan takaisin porteilla nähtyään kieputusta lähempää.

Olimme lopulta takaisin hotellilla joskus klo 16 aikoihin ja otimme lepoa. Illan päätös oli leijonakuningas- musikaali. Teatteri sijaitsi marina bay sands- hotellin edustalla sijaitsevassa uudessa ostarissa ja puitteet olivat hienot. Marmoria oli lätkitty melkoisen paljon lattiasta kattoon ja keskellä valtavaa käytävää kulki kanaali, jossa tottakai, saattoi ajella gondolilla. Food courtista Petra löysi sushia ja minä poika söin Ramen nuudeleita possukastikkeella. Kaikista parasta oli se, että kokki tempaisi taikinatangon käteen ja alkoi venyttää siitä nuudeleita annokseeni. Upea show, harmi, ettei videokamera ollut mukana.

Näin syntyvät Ramen -nuudelit

Itse musikaali oli hyvä. Petra oli nähnyt esityksen jo aiemmin Lontoossa, minulla ei ollut hajuakaan mitä odottaa. Ei voi kuin kehua, laulajista puvustukseen kaikki oli viimeisen päälle suoritettu. Shown jälkeen päätimme ajella marina bay sands- hotellin katolle katsomaan maisemaa öisestä Singaporesta, hieno oli. Kokonaisuudessaan erittäin mukava iltaa, ainoastaan takaisin hotellille pääsy oli hieman ongelmallinen: taksijono oli venähtänyt n. 500 metrin mittaiseksi. Huomasimme vähän etäämmällä bussipysäkin johon saapui parahiksi oikeaan suuntaan menevä bussi. En usko, että sisään olisi mahtunut yhtään matkustajaa enempää, niin täynnä se oli. 15 minuutin ahtailun jälkeen hyppäsimme hotellimme kulmalla ulos ja painuimme suoraan pehkuihin.

Samuin kautta Singaporeen

"The Edge... there is no honest way to explain it because the only people who really know where it is are the ones who have gone over. The others--the living--are those who pushed their control as far as they felt they could handle it, and then pulled back, or slowed down, or did whatever they had to when it came time to choose between Now and Later."

Nämä Hunter S Thompsonin sanat pyörivät mielessäni kun kaarsin pyörän viimeistä kertaa alamäkeen kukkulaltamme. Iltapäivän aurinko paahtoi vielä kuumana ja iltapäivän tuulenviri puhalsi mereltäpäin. Täytyy sanoa, että tämän vajaan viikon aikana on oppinut tuntemaan nämä tiet melko hyvin. Tuossa on kuoppa, tuon mutkan takaa hyökkää koira, tässä on pysyvä lätäkkö, jonka keskellä on monttu jne. Kaikki nämä olivat jo iskostuneet selkärankaan, joten viimeisen kerran saattoi nauttia ainoastaan ajamisesta. Laskeva aurinko, naamaan puhaltava lämmin viima ja kone joka vastasi murahdellen ranteen vääntöön. Pienen hetken ajan olin Peter Fonda Easy Riderissa tai Marlon Brando The wild onessa.

Huomenna on siis aika vaihtaa jälleen maisemaa. Suuntana ensin lautalla Koh Samui ja sieltä lentäen lopulta Singapore. Ohjelmaa on suunniteltu jo rutkasti tulevalle viidelle päivälle. Universal Studios, Leijonakuningas- musikaali ja sokerina pohjalla illallinen L'atelier de Joël Robuchonissa.

Tänään on viimeinen iltamme saarella, jonka vietämme Alanin ja Heidin kanssa. Vaihteeksi syömme illallista Intialaisittain ravintola Noorissa. Pöydät ovat rannalla ja aallot kirjaimellisesti lyövät melkein jaloille. Toisinaan rantaan laitetaan nuotio palamaan ja joka ilta on elävää musiikkia.

Moe ottaa rennosti ja Alan lyö taustalla.

Ruoka oli erinomaista ja kämpille palattuamme pelasimme vielä muutaman matsin biljardia. Kertakaikkiaan hauska ilta!
*******
Singapore, Hotel Intercontinental

Tänään oli taas pitkä päivä. Aamu alkoi uloskirjautumisella ennen yhdeksää ja Alanin, Heidin  ja molempien koirien saattelemana Jeeppi vei meidät lauttasatamaan. Haikea fiilis oli lähteä, Koh Tao on todella hyvä paikka. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Tai hetkinen, enpäs suosittelekkaan, unohtakaa mitä sanoin, ei kannata mennä.

Tämän reissun suosituin rantsu, eli Aow Leuk.

Toivottavasti saari ei muutu, ainakaan liian radikaalisti. Ajatellaan, että 6 vuotta sitten saarella oli sähkö 6 tuntia päivässä ja nyt on 3g- yhteydet ja uusimmat dvd:t, jopa hammaslääkäri aloitti vastaanoton 2kk sitten, tosin vain kolmena päivänä viikossa. Silti, vaikka tiet ovat paikoin huonoja ja viemäröinti vähintäänkin epäilyttävää, vallitsee saarella outo turvallisuuden tunne ja hyvä fiilis.

Lauttamatka Samuille meni hyvin. Paatti oli täynnä Koh Phanganille menijöitä, huomenna on kuuluisat Full Moon Partyt. Ei voi kyllä kuin ihmetellä miten urpoja toiset näistä turisteista ovat. Tapahtui Aow Leukissa, ravintolassa: Jenkkitytöt vinkkasivat tarjoilijan paikalle, kun olimme sadekuuroa paossa lounaalla. Sen sijaan, että kukaan heistä olisi tilannut mitään eräs kysyi: "kuinka kauan sataa?" No tarjoilija vastasi jotain tytöille, mutta selän takana puisteltiin päitä. No kyllä niitä päitä puisteltiin ympäri sitä ravintolasaliakin. Kaikenlaisia.

Samuin lentokentällä oli ruhtinaallisesti aikaa, joten otimme jalkahieronnan ja söimme lounasta ennen lentomme lähtöä. Konekin oli ajallaan, joten kokka kohti Singaporea otettiin aikataulun mukaisesti. Nyt istun kirjoittamassa tätä blogimerkintää huoneemme kirjoituspöydän äärellä. Hotellimme vaikuttaa jälleen varsin oivalta valinnalta. Rakennus on tyyliltään 1920-luvun  Shop House, eli tällä kertaa mennään vähän "vanhanaikaisesti". Ikkunastamme avautuu ehkä vähän tylsä näkymä suoraan altaalle 11 kerrosta alempana, mutta talojen välistä horisontissa kimmeltää (ainakin näin pimeällä) Singaporen esplanade- teatterin rakennukset. Aamiaiseen on ladattu suuret odotukset, vuonna 2008 Aasian top 3 businesshotellinakin mainetta niittänyt hotellimme lupailee esitteissään paljon, siitä tarkemmin raporttia huomenna.

Tuulee!

Kotkat kuuntelevat.

Tuuli on jatkunut kovana eilis iltapäivästä lähtien. Saimme todistaa aikamoista myrskyä. Vettä ei tullut hirveästi, mutta se tuuli, isot istutuslaatikot menivät nurin ja yläpuolellamme kattohuoneiston terassilla, isot metallikehikkoiset tuolit kaatuilivat ja raahautuivat aina kaiteisiin saakka.

Ei huono sää ole meitä liiemmin häirinnyt. Eilinen aamupäivä meni aow leukissa snorklaten ja tähän astisista paikoista, siellä oli paras näkyvyys. Itse rantakin oli oikein viehättävä, nurmikkoa ja hienoa hiekkaa, tärkeimpänä kuitenkin rivistö palmuja, jotka tarjosivat suojaa kuumana paahtavalta auringolta. Ajoitus toimi täällä hienosti: olimme vedessä melko pitkään ja juuri kun saimme kuivateltua uimisen jälkeen, laskeutui rannalle sankka sadepivien rykelmä. Muutaman juoksuaskeleen saattelemana päädyimme syömään lounasta rannan yläpuolelle rakennettuun ravintolaan. Se seisoi valtavilla pylväillä nousten kallion vierelle. Näinollen ravintolasalia lävisti vilvoittava viri, joka oli erittäin tervetullut keskipäivän lämpötiloissa.

Sateen jälkeen paistaa taas.

Kevätrullat ja punainen Curry upposivat makoisina ja sadekin taukosi. Niin päätimme jättää aow leukin taakse ja huristella skootterilla takaisin saireelle. Loppupäivä meni em. myrskyn takia lepäilyksi. Onneksi sentään illallisaikaan mennessä ilma oli parantunut ja pääsimme Heidin ja Alanin kanssa syömään Tukta nimiseen ravintolaan. Suomen top chef Akseli suositteli henkilökohtaisesti paikkaa Petralle facebookissa, mutta rehellisesti sanottuna ruoka ei ollut mitenkään erityistä. Melkein illan parasta antia oli ruokajuomana nautittu banana-milo shake eli suomeksi suklaa-banaanipirtelö.

Tänään saamme uudet naapurit. Asukit ovat Alanin arvailujen perusteella brittejä, mutta aika näyttää. Kivaa saada uusia kasvoja maisemaan, yläkerran Chrisiä ei ole näkynyt pariin päivään ollenkaan. Kaveri kait sitten nukkuu päivät ja bailaa yöt, ei sen puoleen eipä ole öisinkään kuulunut ylhäältä mitään.

Snorkkelit pystyssä kohti saaren toista reunaa

Uutistuokio aamupalan ohessa.

Kolmas päivä Koh Taolla valkeni aurinkoisena. Jo heti aamulla tiesi, että päivästä tulisi kuuma. Kömmin sängystä vessaan ja siinä aamutoimien keskellä huomasin kuulevani vaimean rummun rytmin ja kuoron toistamassa dharmaa. Aluksi luulin lopullisesti seonneeni, mutta sitten muistin, että ylempänä kukkulalla on Buddhatemppeli. Munkit siellä virittelivät mantrojaan kauniin aamun kunniaksi.

Aamiainen nautittiin perinteisesti terassilla. Kinkku-juustoleipien, jogurtin ja kahvin saattelemana sinetöimme päivän suunnitelmaksi lähteä snorklailemaan saare3n toiseen päähän, Shark Baylle. Tällaista voi tehdä kun on skootteri alla. Olisi melkein luonnollista, että latelisin tähän nyt peräjälkeen prätkä-clicheitä, miten vapauden voi tuntea vain pyörän selässä tai live to ride,ride to live, jne. Mutten tee sitä. Rehellisesti sanottuna ajaminen pelottaa Jumalattomasti ja hyvä niin. Vierastin ajatusta hyvin pitkään. Nyt kolmannella kerralla tällä saarella uskalsin pyörän selkään, kun näin, että tiet ovat melko hyväkuntoisia ja liikennettä aika vähän. Pyysin varta vasten pienitehoisimman ja helpoimman pyörän mitä vuokraamosta löytyy. Valitsin vielä mallin, joka on kaikella tavoin automaatti ja jossa on etukori, että kaikki vastaantulijat tietävät jo siitä, että meikäläinen on amatöörinä satulassa.

Simpukoista tehty tuulikello.

Silti ajaminen on aika kivaa. Ihan tulee lapsuus mieleen ja serkkupojan mopo. Terveisiä vaan Jukalle, kiitos opetuksesta, niillä mennään! Käytännössä vuokraaminen on järkevää. Päivä maksaa 150THB ja tankin saa täyteen samalla rahalla. Täydellä tankilla ajelee n 3-4 päivää. Verrokkina yksi songthaew-kyyti vaikkapa mae haadista saireelle on jo kahdelta tuon 150-300THB riippuen ajankohdasta. Nyt olemme siis pöristelleet menemään pari päivää. Onnettomuuksiltakaan emme ole välttyneet. 79THB hattu lensi tuulenpuuskan mukana jonnekkin tietämättömiin ajon aikana. Kaikista hauskinta oli, että muutamaa minuuttia myöhemmin, eräs paikallinen merimustalainen huristi ohi lakkini päässään. Toinen synkkä hetki mopoiluhistoriassamme kohdattiin eilen, kun olin ladannut etukoriin aamiaistarpeet 7elevenistä. Epähuomiossa tulin liian kovaa hidasteeseen ja mansikkajogurtti kimposi komeassa kaaressa asfalttiin, menettäen puolet sisuskaluistaan, valitettavasti mitään ei ollut tehtävissä. Teimme ristinmerkin ja keräsimme jäännökset.

Mitä tulee lopulta päivän snorklailuihin, kivaa oli. Paikka ei ollut mikään maailman helpoin saavuttaa, laskeuduimme rantakivikkoon n 70 erikorkuisen portaan kautta ja myös veteen pääseminen oli hankalaa. Ainoan laiturin alapuolella oli pienen kirjoahvenen reviiri, jota se puolusti urheasti ja hyökkäili väsymättä kohti varpaitamme. Kaupanpäällisiksi tuli siis Fish-massage. Riutta alkoi melkein heti rantakivikosta ja olikin nautinto lillua syvemmälle katsellen kaloja. Niitä riittikin paljon ja eri lajeja oli liian monta laskettavaksi. Mitään ihmeellistä tosin emme pääseet todistamaan, esim. haita ei ollut paikalla. Sen sijaan saapuessamme paikalle, ulapalla kailotti taas pakolliset Suomalaiset. Aina se vaan on niin, maailmasta ei löydy niin syrjäistä paikkaa, etteikö siellä olisi ne pari hölösuuta kailottamassa murteella "Näikkö nää ne korallit, ookko nää Oulusta!?" No se siitä.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme syömään lounaaksi Pad Thait. Mainio pikku snack vaikka perinteiset suolapähkinät uupuivatkin tällä kertaa. Eilen juuri hehkutin Petralle miten tasaisen hyvää ruokaa täällä on ollut ja heti se sitten kostautui. Ei vainen, hyvää se oli ilman pähkinöitäkin. Illalliselle meidät viedään tänään johonkin Isaanilais ravintolaan. Alan lupasi herkullista, mutta tulista ruokaa. Saapa nähdä tullaanko takaisin kämpille naamat punaisina.

Auringonlasku ála Koh Tao.

Aamiainen parvekkeella

Eilinen oli pitkä päivä. Heräsimme klo 4.20, otimme rinkat selkään ja ajoimme hissillä alas respaan odottamaan taksia. Olin kysynyt edellisenä iltana, olisiko mahdollista saada vaikka voileipä mukaan aamiaiseksi ja olihan se: Lebua ei pettänyt taaskaan, meitä odotti 40x30x20cm pahvilaatikot, jotka painoivat varmaan kilon kumpikin. Sisältä paljastui: voileipä, keitetty muna, 3-4 erilaista kakkua, pari hedelmää, jogurtti, mehua ja pullollinen vettä. Aika mainio kenttäaamiainen.

Löysimme Lomprayahin toimiston melko vaivattomasti ja matka kohti Koh Tao saattoi alkaa. Bussi oli siisti ja ilmastoitu, penkit kaatuivat makuuasentoon ja keulassa loikoili 32" näyttö jolla pyöri koko matkan ajan leffoja. Molemmat olivat kuitenkin niin huonoja, että nukuimme kumpikin mielummin. Käytännössä Hua Hinistä Chumponiin satoi koko ajan, välillä kovempaa, välillä tihkuen. Petra alkoi jo menettää toivonsa rusketuksesta. Kuinka ollakkaan, Chumponin satamassa (75m ulapalle ulottuva käsintehty puukeppi/lauta hökötys, voin kertoa, ettei ollut mikään mieltä ylentävä kokemus nousta laivaan tätä pitkin.) taivas repesi ja sateet väistyivät.
Rantauduimme Taolle n. klo 15 hieman myöhässä (naapurisaarelta nousi laivaan n 300 Japanilaisturistia päivän snorklausreissulta). Heidi ja Alan olivat vastassa ja Alanilla oli käsissään iso fläppitaulu jossa luki " Olli & Petra (again!)". Hyppäsimme Jeepin kyytiin, Petra sisään ja minä lavalle. Oli hauskaa olla taas kyydissä näillä kiemurtelevilla teillä ja tuntea vauhdin hurma, väistellä oksia ja sylkeä suuhun lentäneitä ötököitä. Oli sellainen tunne kuin joku olisi kääntänyt kytkimestä rentoutumisvaihteen päälle.

Naapureinamme tänä vuonna ovat Fabio ja Vincenza Bolognasta. Pariskunta on niin stereotyyppi- Italialainen kun vain voi olla. Molemmat puhuvat paljon käsillään ja englanti mitä he puhuvat on puolillaan italian kielen sanoja. Molemmat vaikuttavat silti erittäin mukavilta.

Menimme lopulta kaikki yhdessä syömään saaren toiselle puolelle, vuoren rinteellä sijaitsevaan näköalaravintolaan, Lau Peihin. Ruoka oli mahtavaa, Tao ei petä koskaan. Alkuun tilasimme pöydän täyteen jaettavaksi: satay-vartaita, no nameja, kevätrullia, valkosipulileipiä. Kaikki oli hyvää ja puheensorina taukosi siksi aikaa, kunnes alkupalat olivat tiessään. Pääruoaksi söin kanaa cashewpähkinöillä ja Petra valitsi kanaa basilikan kanssa. Hyvät ruoat yhdistettynä pimentyvään näköalaan merelle tarjosivat mukavan tervetuliaisillan meille. Takaisin kämpillä istuimme vielä tovin parvekeella ja juttelimme kaikesta muutaman lasillisen äärellä. Toimme Alanille ja Heidille tuliaisena pullon Salmaria ja sitä maisteltiin hämmentynein ilmein. En tiedä oliko kohteliaisuutta, mutta kaikki väittivät pitävänsä siitä. Paitsi Fabio, joka ilmoitti: " I drinkka everything, butta liqoriza, I cannot!" Kuvitelkaa tähän vielä molemmat kädet nostettuna poskien tasalle, peukalot puristettuina etu-ja keskisormien kanssa yhteen. Hauskaa piisasi, kunnes väsymys vei voiton ja vetäydyimme nukkumaan n klo 22.

Nyt kirjoitan tätä parvekkeellamme. Nautimme äsken aamiaisen tässä ja kohta ajamme alas keskustaan. Horisontissa siintää muutama kalastusalus ja tuuli käy idästä. Taivaalla on muutama pilvi, mutta ei anneta niiden häiritä, eipähän ole liian kuuma!

Viikonloppumarkkinoita ja jokilaivoja

Moottorin rasvausta Chao Phraya- joella.

On auringonlaskun aika ja joelle lankeavat pilvenpiirtäjien varjot. Samaista jokea pitkin matkasimme aamupäivällä amulettimarkkinoille aivan Grand Palace viereen. Paikka on erittäin mielenkiintoinen, jokaikiselle asialle on olemassa amuletti, jota pitämällä tai palvomalla voi toivoa itselleen hyvää onnea. Löytyy peniksen- muotoisia, kalaonnea lisääviä, vauvoja, apinoita, lohikäärmeitä, käytännössä siis ihan minkä tahansa muotoisia vain voi kuvitella. Paikka oli melko iso ja tarjonta laaja, mutta omalla tavallaan alkoi tuntua, ettei meitä oikeastaan haluttu sinne. Jonkin ajan jälkeen päätimme hiipiä paikalta pois ja mennä syömään. Lounaaksi söimme Mos Burgerissa japanilaisia hamppareita: Petralle riisikakkuun upotettu härkä-yakiniku ja minulle "perinteisempi" mausteinen chili-papu härkä purilainen.

Eilinen vierähti ostoshaahuilun lomassa: viikonloppumarkkinoilla Chatuchackissa oli 100000 muuta ihmistä lauantain kunniaksi, joten väentungosta piisasi. Mielenkiintoista tavaraa oli markkinat pullollaan, Thaimaan armeijan ylijäämävarastoa, eläviä koiranpentuja, hammasharjatelineitä ja 79THB hattuja, joita ostimme molemmille. Muuten parin tunnin reissun suurin saalis oli kokemus, läkähdyttävän kuuma sellainen. Loppupäivän päätimmekin jäähdytellä ilmastoiduissa tiloissa ja päädyin teettämään itselleni uudet aurinkolasit optikolla. Maanantai-iltana pitäisi noutaa valmiit lasit, parahiksi ennen tiistaiaamun rantsuun lähtöä.

Bangkok by night

Ilta oli sen verran kaunis, että päätimme kiivetä siroccon baarin hotellimme katolla ja katsella lasisiin kaiteisiin nojaten alhaalla kiemurtelevaa Bangkokin loputonta valomerta.

Nyt on siis taas ilta ja odottelemme, että tulisi vähän viileämpää. Kävimme taas nauttimassa Loungen antimista: tällä kertaa tarjolla oli: maustettuja cashew pähkinöitä, pieniä englantilaistyylisiä voileipiä, skonsseja, pasteijoita, hedelmiä, konvehteja, kakkua ja palanpainikkeeksi mainio paikallinen Singha-olut. Pakko sanoa, että kyllä tuolla mahan saa täyteen vaikkei sitä oikeastaan edes haluaisi. Toisaalta tarjoilut ovat olleet niin viimeisen päälle, ettei raaski kieltäytyä.

 Loppuillan ohjelmaan kuuluu vielä jokakertainen vierailukohteemme, Patpongin yömarkkinat (ja ehkä syödään vielä jossain).

We're in Bangkok, Baby!

Ensimmäinen täysi päivä täällä Bangkokissa on takana. Kroppa oli eilisen vielä aivan sekaisin. Menimme melko ajoissa nukkumaan, kun mukamas väsytti ja kuinka ollakkaan klo 1.55 heräsin täysin pirteänä ja pyörin sängyssä ainakin klo neljään asti, ennen kuin simahdin. Aamulla sitten kun heräsimme, molemmat olivat melkein enemmän väsyneitä kun eilisiltana. Myös aamiaisen kanssa oli vähän vaikeaa, ei oikein suostunut vatsa ottamaan vastaan.

Aamiainen olikin huima. On aivan turha alkaa luettelemaan kaikkea tarjolla ollutta. Kerron vain tarvittavan: leivät paahdettiin avotulella, kiviuunissa. Asteita oli jo silloin klo 9 aikaan lähes 30, joten voitte kuvitella millainen posti on paahtaa leipiä siinä avotulen äärellä. Petra hehkutti eilisessä blogissaan palvelua, aamiaisella sama meno jatkui. Lautasliinat viikattiin syliin ja tuolit aseteltiin alle istuessa. Kahvikuppi täyttyi huomaamatta itsestään ja maitoastia oli koko ajan täynnä.

Hotelli on muutenkin uskomaton. Näkymä on henkeäsalpaava ja kylpyhuoneessa Bvlgarin tuotteet, enpä ole kahden päivän suihkujen aikana ikinä käyttänyt shamppoita ja geelejä yhtä hövelisti, pullot ovat aina täynnä siivojan käynnin jälkeen. Aamulla oli oven alta työnnetty lappu, missä pyydettiin kertomaan milloin siivooja voisi käydä, sekä päivän lehti.

Aaimiaisen jälkeen satoikin vettä. Sehän sopi meille, listalla oli muutamia hankintoja, joten ajelimme skytrainilla keskustaan ja tiemme vei Pantip Plazaan, paikalliseen IT-tavarataloon. Tässä vaiheessa Petra lähti naapuriin, jossa on vaatteiden tukkukauppiaiden Platinum mall. Tuloksena reissusta oli kummitytöille tuliaismekot ja minulle uusi muistikortti kameraan.

Päätimme kävellä lounaalle siam- squarelle, koska matkan varrella oli viime vuotisten mellakoiden pahimmat tuhopaikat. Jos ei tietäisi, ei tätä huomaisi. Ainoastaan yksi palanut talo oli osittain purkamatta ja sekin naamioituna niin hienosti pressuihin, ettei ensin huomattu.

Ruokailut tänään koostuivat seuraavista: friteerattua kanaa curryssa, sushia, kevätrullia (vihdoin!), butterchickeniä, valkosipuli naan-leipää, tom yam keittoa ja jättimäinen sanko popcornia. Viimeinen syötiin puoliksi samalla kun katsoimme uusimman Pirates of the carribean- leffan. Ostareilla lojumisen sekaan mahdutimme myös ensimmäisen jalkahieronnan joka tuli kyllä tarpeeseen. Huomenna ajatuksena olisi mennä Chatuchakin viikonloppumarkkinoille.