lauantai 11. kesäkuuta 2011

Tuulee!

Kotkat kuuntelevat.

Tuuli on jatkunut kovana eilis iltapäivästä lähtien. Saimme todistaa aikamoista myrskyä. Vettä ei tullut hirveästi, mutta se tuuli, isot istutuslaatikot menivät nurin ja yläpuolellamme kattohuoneiston terassilla, isot metallikehikkoiset tuolit kaatuilivat ja raahautuivat aina kaiteisiin saakka.

Ei huono sää ole meitä liiemmin häirinnyt. Eilinen aamupäivä meni aow leukissa snorklaten ja tähän astisista paikoista, siellä oli paras näkyvyys. Itse rantakin oli oikein viehättävä, nurmikkoa ja hienoa hiekkaa, tärkeimpänä kuitenkin rivistö palmuja, jotka tarjosivat suojaa kuumana paahtavalta auringolta. Ajoitus toimi täällä hienosti: olimme vedessä melko pitkään ja juuri kun saimme kuivateltua uimisen jälkeen, laskeutui rannalle sankka sadepivien rykelmä. Muutaman juoksuaskeleen saattelemana päädyimme syömään lounasta rannan yläpuolelle rakennettuun ravintolaan. Se seisoi valtavilla pylväillä nousten kallion vierelle. Näinollen ravintolasalia lävisti vilvoittava viri, joka oli erittäin tervetullut keskipäivän lämpötiloissa.

Sateen jälkeen paistaa taas.
Kevätrullat ja punainen Curry upposivat makoisina ja sadekin taukosi. Niin päätimme jättää aow leukin taakse ja huristella skootterilla takaisin saireelle. Loppupäivä meni em. myrskyn takia lepäilyksi. Onneksi sentään illallisaikaan mennessä ilma oli parantunut ja pääsimme Heidin ja Alanin kanssa syömään Tukta nimiseen ravintolaan. Suomen top chef Akseli suositteli henkilökohtaisesti paikkaa Petralle facebookissa, mutta rehellisesti sanottuna ruoka ei ollut mitenkään erityistä. Melkein illan parasta antia oli ruokajuomana nautittu banana-milo shake eli suomeksi suklaa-banaanipirtelö.

Tänään saamme uudet naapurit. Asukit ovat Alanin arvailujen perusteella brittejä, mutta aika näyttää. Kivaa saada uusia kasvoja maisemaan, yläkerran Chrisiä ei ole näkynyt pariin päivään ollenkaan. Kaveri kait sitten nukkuu päivät ja bailaa yöt, ei sen puoleen eipä ole öisinkään kuulunut ylhäältä mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti