Samuin kautta Singaporeen

"The Edge... there is no honest way to explain it because the only people who really know where it is are the ones who have gone over. The others--the living--are those who pushed their control as far as they felt they could handle it, and then pulled back, or slowed down, or did whatever they had to when it came time to choose between Now and Later."

Nämä Hunter S Thompsonin sanat pyörivät mielessäni kun kaarsin pyörän viimeistä kertaa alamäkeen kukkulaltamme. Iltapäivän aurinko paahtoi vielä kuumana ja iltapäivän tuulenviri puhalsi mereltäpäin. Täytyy sanoa, että tämän vajaan viikon aikana on oppinut tuntemaan nämä tiet melko hyvin. Tuossa on kuoppa, tuon mutkan takaa hyökkää koira, tässä on pysyvä lätäkkö, jonka keskellä on monttu jne. Kaikki nämä olivat jo iskostuneet selkärankaan, joten viimeisen kerran saattoi nauttia ainoastaan ajamisesta. Laskeva aurinko, naamaan puhaltava lämmin viima ja kone joka vastasi murahdellen ranteen vääntöön. Pienen hetken ajan olin Peter Fonda Easy Riderissa tai Marlon Brando The wild onessa.

Huomenna on siis aika vaihtaa jälleen maisemaa. Suuntana ensin lautalla Koh Samui ja sieltä lentäen lopulta Singapore. Ohjelmaa on suunniteltu jo rutkasti tulevalle viidelle päivälle. Universal Studios, Leijonakuningas- musikaali ja sokerina pohjalla illallinen L'atelier de Joël Robuchonissa.

Tänään on viimeinen iltamme saarella, jonka vietämme Alanin ja Heidin kanssa. Vaihteeksi syömme illallista Intialaisittain ravintola Noorissa. Pöydät ovat rannalla ja aallot kirjaimellisesti lyövät melkein jaloille. Toisinaan rantaan laitetaan nuotio palamaan ja joka ilta on elävää musiikkia.

Moe ottaa rennosti ja Alan lyö taustalla.

Ruoka oli erinomaista ja kämpille palattuamme pelasimme vielä muutaman matsin biljardia. Kertakaikkiaan hauska ilta!
*******
Singapore, Hotel Intercontinental

Tänään oli taas pitkä päivä. Aamu alkoi uloskirjautumisella ennen yhdeksää ja Alanin, Heidin  ja molempien koirien saattelemana Jeeppi vei meidät lauttasatamaan. Haikea fiilis oli lähteä, Koh Tao on todella hyvä paikka. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Tai hetkinen, enpäs suosittelekkaan, unohtakaa mitä sanoin, ei kannata mennä.

Tämän reissun suosituin rantsu, eli Aow Leuk.

Toivottavasti saari ei muutu, ainakaan liian radikaalisti. Ajatellaan, että 6 vuotta sitten saarella oli sähkö 6 tuntia päivässä ja nyt on 3g- yhteydet ja uusimmat dvd:t, jopa hammaslääkäri aloitti vastaanoton 2kk sitten, tosin vain kolmena päivänä viikossa. Silti, vaikka tiet ovat paikoin huonoja ja viemäröinti vähintäänkin epäilyttävää, vallitsee saarella outo turvallisuuden tunne ja hyvä fiilis.

Lauttamatka Samuille meni hyvin. Paatti oli täynnä Koh Phanganille menijöitä, huomenna on kuuluisat Full Moon Partyt. Ei voi kyllä kuin ihmetellä miten urpoja toiset näistä turisteista ovat. Tapahtui Aow Leukissa, ravintolassa: Jenkkitytöt vinkkasivat tarjoilijan paikalle, kun olimme sadekuuroa paossa lounaalla. Sen sijaan, että kukaan heistä olisi tilannut mitään eräs kysyi: "kuinka kauan sataa?" No tarjoilija vastasi jotain tytöille, mutta selän takana puisteltiin päitä. No kyllä niitä päitä puisteltiin ympäri sitä ravintolasaliakin. Kaikenlaisia.

Samuin lentokentällä oli ruhtinaallisesti aikaa, joten otimme jalkahieronnan ja söimme lounasta ennen lentomme lähtöä. Konekin oli ajallaan, joten kokka kohti Singaporea otettiin aikataulun mukaisesti. Nyt istun kirjoittamassa tätä blogimerkintää huoneemme kirjoituspöydän äärellä. Hotellimme vaikuttaa jälleen varsin oivalta valinnalta. Rakennus on tyyliltään 1920-luvun  Shop House, eli tällä kertaa mennään vähän "vanhanaikaisesti". Ikkunastamme avautuu ehkä vähän tylsä näkymä suoraan altaalle 11 kerrosta alempana, mutta talojen välistä horisontissa kimmeltää (ainakin näin pimeällä) Singaporen esplanade- teatterin rakennukset. Aamiaiseen on ladattu suuret odotukset, vuonna 2008 Aasian top 3 businesshotellinakin mainetta niittänyt hotellimme lupailee esitteissään paljon, siitä tarkemmin raporttia huomenna.